Hi-X55 : Mukavat ja laadukkaat
Kiinassa valmistetut AKG kuulokkeeni menivät rikki ja päätin hommata jotain tilalle joka kestäisi käyttöä paremmin. Otin pienen riskin kun näistä ei löytynyt pahemmin arvosteluja ja voin sanoa että riskinotto kyllä kannatti. Hi-X55 kuulokkeet ovat omaan makuuni todella tyylikkään näköiset ja ne on valmistettu Itävallassa laadukkaista materiaaleista. Sanka on metallia ja pehmusteet ja johto ovat kaikki vaihdettavista. Soundia on aina vaikea kuvailla sanallisesti mutta yritän silti. Ääni on yksinkertaisesti erittäin selkeä ja suljetuiksi kuulokkeiksinämä kuulostavat ihmeellisen avoimilta. Välillä unohdan että minulla on kuulokkeet päässä vaikka olen käyttänyt näitä 12 tuntiakin putkeen. Olen herkkäihoinen ja sen lisäksi kalju, jos kuulokkeet aiheuttavat minkäänlaista epämukavuutta niin tunnen sen nahoissani nopeasti. Nämä ovat todella mukavat päässä. Sen lisäksi että korkeiden äänien toisto on todella selkeää niin ne eivät silti raasta korvia. Basso kuulostaa tiukalta mutta lisään sitä silti vähän alapään hyllyllä mätsäämään omaa makua. Hävettää tunnustaa tämä mutta olen vahingossa istunut näiden kuulokkeiden päälle useamman kerran ja ne eivät ole olleet moksiskaan siitä. Jos etsit laadukkaita kuulokkeita jotka kestävät kovaa käyttöä ja ovat mukavia pitää päässä voin suositella näitä lämpimästi.

Technical Data
- Manufactured by Austrian Audio
- Released in 2020
- Average price : $348
You may also like
2023 100%
2023 100%
2023 100%
2023 100%
2023 97%
2023
2023
2023